sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kakunkoristeita äitienpäivän kunniaksi

Loukonkulman Marttayhditys ry järjesti tänään sunnuntaina 5.5.2013 kakunkoristelukurssin, jossa teemana oli tuleva äitienpäivä. Koristeiden teossa käytettäviin massoihin oli varattu moneen koristetyylin sopia värejä vaaleanpunaisesta, kevään keltaiseen ja vihreään. Valmiiksi värjättyjen massojen lisäksi oli mahdollista kokeilla massan värjäämistä elintarvikeväreillä.

Kurssin aluksi oli mahdollista maistaa ja vertailla vaahtokarkkimassan ja sokerimassan makueroa sekä koostumusta. Marsipaani on koristelumassoista varmasti monille tutuin, mutta sen maku jakaa helposti mielipiteitä. Sen makua voi kuitenkin häivyttää sekoittamalla joukkoon esimerkiksi sokerimassaa. Massojen käytössä on hyvä muistaa, että ne kuivuvat nopeasti, minkä vuoksi ylimääräinen massa kannattaa aina varastoida ilmatiiviseen muovipussiin.

Kurssilla oli mahdollista kokeilla mm. painettavia- sekä silikoonisia muotteja, kukka- ja lehtimuotteja sekä perinteisiä piparimuotteja eri kuvioin. Näiden lisäksi erikoisuutena oli kuvioitu sokeripaperi, josta pystyi leikkamaan halutun muotoisia koristeita.

Kurssille osallistui kakunkoristelusta kiinnostuneita Marttoja sekä lukuisa joukko Pikku Marttoja, joiden mielestä koristeiden teko oli hauskaa puuhaa. Kurssilla syntyi monemoista ihanaa ja kaunista kakunkoristetta tulevan äitienpäivän ja miksei myös muihin kevän juhliin. Ison työn kruunasi yhteinen kahvihetki yhteisesti koristellun kakun merkeissä.

Kiitos kaikille kurssille osallistuneille!

Terveisin

Miia Lehtonen, pj.





Kuvat: Katriina Reijonen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti